Yksinäisyys – entä jos oma seurasi ei olekaan toiseksi paras vaihtoehto?

Yksinäisyys ei aina tarkoita sitä, ettei ympärillä olisi ihmisiä. Voi olla parisuhteessa, kuulua porukkaan, tavata ystäviä ja silti huomata olevansa yksinäinen. Joskus ympärillä on paljonkin ihmisiä, mutta heidän kanssaan ei synny sellaista yhteyttä, jota itse kaipaisi. Toisinaan taas yksin vietetty ilta voi tuntua paljon vähemmän yksinäiseltä kuin ilta seurassa, jossa ei voi olla kunnolla oma itsensä.

Yksinäisyyden tunne saa meidät helposti etsimään seuraa, mikä on tietenkin aivan inhimillistä. Me tarvitsemme toisia ihmisiä, läheisyyttä, keskusteluja ja tunnetta siitä, että kuulumme johonkin. Hankalammaksi tilanne muuttuu silloin, jos yksin oleminen alkaa tuntua niin vaikealta, että melkein mikä tahansa seura kelpaa sen tilalle.

Silloin voi huomata pitävänsä kiinni ihmissuhteista, joista ei oikeastaan saa kovin paljon. Saattaa olla aina itse se, joka ottaa yhteyttä, ehdottaa tapaamista, kuuntelee ja joustaa. Ehkä huomaa tapaamisen jälkeen olevansa enemmän väsynyt kuin iloinen tai tajuaa, ettei toinen oikeastaan koskaan kysy, mitä itselle kuuluu. Silti suhteesta voi olla vaikea päästää irti, koska tyhjä kohta sen tilalla tuntuu vielä ikävämmältä.

Millainen olet omassa seurassasi?

Omaan seuraan tutustuminen voi kuulostaa vähän hassulta, koska kukapa olisi ollut kanssamme kauemmin kuin me itse. Silti moni tuntee muiden ihmisten toiveet ja tarpeet paremmin kuin omansa. Kun ympärillä ei ole ketään, jonka mukaan tekemistä pitäisi sovittaa, vastaan voi tulla yllättävän yksinkertaisia kysymyksiä: mitä minä haluaisin tehdä tänään, mistä minä oikeasti pidän ja millainen elämä tuntuu minusta hyvältä?

Yksin vietettyä aikaa ei tarvitse täyttää itsensä kehittämisellä, meditoinnilla tai millään muullakaan hyödyllisellä. Voi lukea kirjaa, tehdä käsillään jotakin, lähteä kahville, kävellä metsässä, katsoa huonoa televisio-ohjelmaa tai tehdä juuri sitä, mikä sillä hetkellä huvittaa. Samalla voi vähitellen huomata, ettei oma seura olekaan pelkkä välitila ennen seuraavaa tapaamista jonkun muun kanssa.

Hiljaisemmissa hetkissä saattaa myös kuulla paremmin asioita, jotka kiireessä ja muiden ihmisten keskellä jäävät taka-alalle. Joskus huomaa kaipaavansa jotakin aivan muuta kuin oli kuvitellut tai tajuaa, ettei jokin pitkään mukana kulkenut ihmissuhde enää tunnukaan hyvältä. Minusta tässä on myös yksi intuition arkisimmista puolista: kun jatkuvasti ei tarvitse reagoida muiden ihmisten ajatuksiin, toiveisiin ja tunnelmiin, omat tuntemukset on helpompi erottaa niiden joukosta.

Kun mikä tahansa seura ei enää kelpaa

Kun omassa seurassaan alkaa viihtyä paremmin, myös ihmissuhteisiin voi tulla uudenlainen mittapuu. Jos vaihtoehto ei enää ole "tämä ihminen tai kamala yksinäisyys", voi paljon rauhallisemmin miettiä, haluanko oikeasti viettää aikaani hänen kanssaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että ihmissuhteiden pitäisi olla täydellisiä tai että ystävä pitäisi hylätä heti, jos hän ei aina anna yhtä paljon kuin itse. Elämäntilanteet vaihtelevat ja välillä toinen tarvitsee enemmän tukea kuin toinen. Pidemmän ajan kuluessa yleensä kuitenkin huomaa, onko suhteessa tilaa molemmille ja voiko siinä olla oma itsensä.

Jos huomaa jatkuvasti pienentävänsä itseään, varovansa puheitaan tai yrittävänsä ansaita toisen kiinnostusta, voi olla hyvä kysyä, miksi tästä suhteesta pitää niin tiukasti kiinni. Sama koskee ihmissuhteita, joissa yhteydenpito pysyy hengissä lähes kokonaan oman yrittämisen varassa. Kun oma seura alkaa tuntua arvokkaalta, kynnys käyttää aikaansa tällaiseen muuttuu helposti korkeammaksi.

Entä ne ihmiset, joiden kanssa on hyvä olla?

Uskon, että siinä missä oma suhteemme itseemme muuttuu, myös ympärillämme olevat ihmissuhteet voivat alkaa muuttua. Kun ei enää yritä täyttää yksinäisyyden tunnetta millä tahansa seuralla, elämään jää enemmän tilaa ihmisille, joiden kanssa on aidosti hyvä olla.

Tämän voi nähdä myös vetovoiman näkökulmasta. Ajattelen, että se mitä itse olemme valmiita vastaanottamaan ja mitä pidämme itsellemme sopivana vaikuttaa siihen, millaisiin ihmisiin hakeudumme ja keitä päästämme lähellemme. Kun omaa aikaansa ja itseään alkaa arvostaa enemmän, ei ehkä enää jää yhtä helposti odottamaan huomiota ihmiseltä, joka antaa sitä vain silloin kun hänelle itselleen sopii.

Asiassa on samalla hyvin käytännöllinen puolensa. Jos aika ja energia eivät enää kulu sellaisten suhteiden ylläpitämiseen, jotka jättävät jatkuvasti tyhjän olon, uusia ihmisiä ehtii myös huomata eri tavalla. Voi lähteä kiinnostavaan harrastukseen, jutella ihmiselle, jonka kanssa tuntuu olevan jotakin yhteistä tai uskaltaa antaa uudelle tuttavuudelle mahdollisuuden. Kaikista kohtaamisista ei tietenkään synny ystävyyttä, mutta joskus vastaan tulee ihminen, jonka seurassa huomaa melkein hämmästyneenä, miten helppoa yhdessä oleminen voi olla.

Yksinäisyys voi kertoa kaipauksesta

Yksinäisyyttä ei minusta tarvitse kaunistella tai selittää merkiksi siitä, että elämä yrittää opettaa meille jotakin. Jos kaipaa ystävää, kumppania, kosketusta, keskustelua tai ihmistä, jonka kanssa voisi jakaa tavallista arkea, oma seura ei korvaa sitä. Toisten ihmisten kaipaamisessa ei ole mitään sellaista, mistä pitäisi opetella pois.

Silti yksinäisyyden keskellä voi olla hyvä pysähtyä kysymään, mitä oikeastaan kaipaa. Kaipaanko ketä tahansa vai ihmistä, jonka kanssa minun on hyvä olla? Kaipaanko enemmän tuttavia ympärilleni vai yhtä läheistä suhdetta? Ja pidänkö elämässäni joitakin ihmisiä vain siksi, että heidän lähtemisensä jättäisi hetkeksi tyhjän paikan?

Joskus tällaisia asioita on vaikea nähdä itse, varsinkin silloin kun jokin ihmissuhde tai elämäntilanne on pyörinyt mielessä pitkään. Intuitiivinen luenta voi silloin olla yksi tapa tarkastella omaa tilannetta toisesta suunnasta ja huomata kysymyksiä tai näkökulmia, joita ei itse ole tullut ajatelleeksi. Päätöksiä se ei tee kenenkään puolesta, mutta joskus jo oman tilanteen katsominen hieman eri kulmasta auttaa kuulemaan paremmin, mitä itse siitä ajattelee.

Ehkä oman seuran arvostamisessa ei lopulta olekaan kyse siitä, että pitäisi oppia tarvitsemaan muita vähemmän. Kun yksin oleminen ei tunnu enää tyhjältä paikalta, joka täytyy täyttää mahdollisimman nopeasti, ihmissuhteitakin voi katsoa rauhallisemmin ja valita seurakseen ihmisiä, joiden kanssa oikeasti viihtyy. Samalla omalle elämälle jää tilaa myös silloin, kun ketään muuta ei juuri sillä hetkellä ole vieressä.