Entä jos en koskaan löydä kumppania?

Jos kumppania on etsinyt pitkään eikä sopivaa ihmistä ole löytynyt, mieleen voi alkaa hiipiä kaikenlaisia ajatuksia. Onko minulle edes tarkoitettu parisuhdetta? Onko minun tarkoitus olla yksin? Voiko taustalla olla jotakin karmaa tai olenko jollakin tavalla estynyt löytämästä rakkautta?

En itse ajattele, että joku näkymätön taho päättäisi, kuka saa tässä elämässä rakastaa ja kuka joutuu jäämään yksin. En myöskään usko siihen, että kumppanin puuttuminen olisi rangaistus jostakin, mitä ihminen on tehnyt mahdollisessa edellisessä elämässä. Jos parisuhdetta ei ole löytynyt, siihen voi olla paljon tavallisempia syitä. Joskus mukana on varmasti myös sattumaa ja huonoa ajoitusta.

Silti omaa tilannetta voi olla kiinnostavaa tarkastella vähän lähemmin, varsinkin jos sama kysymys on kulkenut mukana jo pitkään.

Onko rima mahdottoman korkealla?

On hyvä tietää, mitä kumppanilta haluaa. Jos itselle on tärkeää esimerkiksi luotettavuus, samanlainen suhtautuminen elämään tai se, että toisen kanssa pystyy keskustelemaan, näistä ei tarvitse luopua vain siksi, että joku sattuu olemaan kiinnostunut.

Joskus toiveiden lista voi kuitenkin kasvaa niin pitkäksi, ettei kovin moni todellinen ihminen enää pysty täyttämään sitä. Pitäisi olla tietyn näköinen, tietyn ikäinen, sopivan pituinen, hyvässä ammatissa, taloudellisesti turvattu, huumorintajuinen, romanttinen, kiinnostunut samoista asioista, asua sopivalla etäisyydellä ja tietenkin olla vielä juuri oikealla tavalla kiinnostava.

Silloin voi olla hyvä miettiä, mitkä asiat ovat oikeasti ratkaisevia. Minkä kanssa voisin aivan hyvin elää ja mikä puolestaan tekisi suhteesta minulle mahdottoman? Todellinen ihminen tulee aina mukana myös niiden ominaisuuksien kanssa, joita emme olisi itse kirjoittaneet toivelistalle.

Vai onko rima liian matalalla?

Toinen ääripää syntyy helposti silloin, kun yksin oleminen alkaa tuntua niin pahalta, että parisuhde itsessään muuttuu tärkeämmäksi kuin se, millainen suhde on. Silloin ihminen voi hyväksyä elämäänsä kohtelua tai tilanteita, joita hän ei muuten pitäisi itselleen hyvinä.

Tämä liittyy aika suoraan siihen, mistä kirjoitin yksinäisyyttä käsittelevässä tekstissäni. Kun omalle seuralleen alkaa antaa enemmän arvoa, parisuhteeseenkaan ei tarvitse päästä hinnalla millä hyvänsä. Yksin oleminen voi olla paljon parempi vaihtoehto kuin suhde, jossa joutuu jatkuvasti pettymään, varomaan itseään tai hyväksymään asioita, jotka tekevät elämästä huonompaa.

Parisuhteen olemassaolo ei vielä kerro sen laadusta. Joskus kysymystä löydänkö koskaan ketään tärkeämmäksi voikin tulla kysymys millaisen ihmisen oikeastaan haluan päästää lähelleni.

Löytyykö kumppani, jos kukaan ei tiedä sinun olevan olemassa?

Tämä kohta on ärsyttävän käytännöllinen, mutta kumppanin löytymiseen tarvitaan yleensä myös mahdollisuus kohdata joku. Jos arki pyörii kodin, työn ja muutaman tutun ihmisen ympärillä vuodesta toiseen, uuden kumppanin ilmestyminen olohuoneeseen on melko epätodennäköistä.

Netissä voi tutustua ihmisiin, ystäville voi kertoa olevansa avoin uudelle suhteelle ja harrastuksissa, tapahtumissa tai vapaaehtoistoiminnassa voi tulla vastaan ihmisiä, joilla on jo valmiiksi jotakin yhteistä kanssasi. Kaikesta ei tarvitse tehdä kumppaninmetsästystä. Jos lähtee tekemään jotakin, mistä itse pitää, illalla on parhaassa tapauksessa ollut mukavaa silloinkin, vaikka tuleva puoliso ei sattunut istumaan viereisellä tuolilla.

Tässä kohtaa voi myös miettiä, millaista elämää toivomasi ihminen mahtaisi elää. Jos haaveilet ihmisestä, joka rakastaa kulttuuria ja matkustamista, löytyykö omasta elämästäsi paikkoja, joissa tällaisia ihmisiä voisi kohdata? Jos taas toivot rauhallista kotona viihtyvää ihmistä, häntä voi olla vähän hankalampi metsästää festivaalin eturivistä. Elämässä ei tietenkään ole näin yksinkertaisia kaavoja, mutta kohtaamisen mahdollisuuksia voi ainakin lisätä.

Olisitko itse sopiva kumppani sille ihmiselle, jota etsit?

Tämä on ehkä vähän epämukavampi kysymys, mutta minusta kiinnostava. Kun mietimme ihannekumppania, katse suuntautuu helposti siihen, mitä toisen pitäisi meille antaa. Millainen hänen pitäisi olla, miten hänen pitäisi kohdella meitä ja millaista elämää hänen pitäisi kanssamme haluta?

Entä jos asiaa katsoo hetken toisesta suunnasta? Jos tämä toivomani ihminen tulisi huomenna vastaan, mitä minä toisin hänen elämäänsä? Millainen olen kumppanina? Olenko valmis antamaan toiselle samoja asioita, joita itse toivon saavani?

Tarkoitus ei ole tehdä itsestään projektia, joka pitää korjata kelvatakseen rakastettavaksi. Silti omassa elämässä voi olla asioita, joita kannattaa tarkastella. Jos esimerkiksi toivoo aktiivista kumppania mutta itse ei halua koskaan lähteä mihinkään, yhteisen elämän rakentaminen voi olla hankalaa. Jos kaipaa avointa ja läheistä suhdetta mutta vetäytyy itse aina vaikean keskustelun tullessa vastaan, siinäkin voi olla jotakin pohdittavaa.

Vetovoima toimii kahteen suuntaan. Me valitsemme ihmisiä ja samalla he valitsevat meitä.

Pitääkö etsiminen sitten lopettaa?

Ehkä sitä ei tarvitse ajatella joko etsimisenä tai luovuttamisena. Kumppania saa toivoa ja hänen löytämiselleen voi antaa mahdollisuuksia ilman, että koko elämä muuttuu odotushuoneeksi.

Minusta tässä palaa jälleen merkitykselliseksi suhde omaan itseen ja omaan elämään. Kun elämässä on asioita, joista pitää, oma seura tuntuu hyvältä ja ympärillä on muitakin merkityksellisiä ihmissuhteita, kumppanin kaipuu voi edelleen olla olemassa. Sen ei kuitenkaan tarvitse saada hyväksymään ensimmäistä vastaantulijaa tai ajattelemaan, että elämä alkaa vasta sitten, kun joku löytyy.

Henkisestä näkökulmasta voi ajatella myös sitä, millaista energiaa itse tuo ihmissuhteisiin ja millaisia ihmisiä vetää puoleensa. Jos omat rajat, toiveet tai käsitys siitä, mitä ansaitsee suhteessa, muuttuvat, myös ihmiset joille antaa mahdollisuuden voivat muuttua. Minusta tämän rinnalla kannattaa silti pitää jalat maassa: sopivan ihmisen löytymiseen tarvitaan yleensä myös kohtaaminen, kiinnostusta molemmin puolin ja jonkin verran hyvää ajoitusta.

Jos kumppania ei ole vielä löytynyt, siitä ei tarvitse päätellä, ettei häntä koskaan löydy. Tulevaisuutta ei tiedä kukaan niin varmasti. Sillä välin voi kuitenkin rakentaa itselleen elämää, johon toisen ihmisen olisi mukava joskus tulla mukaan.