Kun tuttu metsä katosi
Lähdimme sunnuntaina tuttuun marja- ja sienimetsäämme. Olemme kulkeneet siellä vuosikymmenen ajan ja oppineet tuntemaan sen polut, puut ja parhaat marja- ja sienipaikat. Metsään mennessä ei tarvitse juuri miettiä, minne kulkee. Jalat löytävät reitin melkein kuin itsestään ja tutut maamerkit kertovat, missä ollaan.
Tällä kertaa vastassa oli aivan toisenlainen maisema. Metsä oli hakattu usean hehtaarin alueelta lähes kokonaan. Siellä täällä seisoi pieniä ryhmiä muutaman metrin korkeudelta katkaistuja puunrunkoja. Metsäkoneiden pyörät ja telat olivat jättäneet jälkensä maahan. Paikassa, jossa ennen kasvoi metsä, avautui nyt laaja hakkuuaukea.
Oudointa oli tunne siitä, etten enää tiennyt, missä olin. Vanhat maamerkit olivat kadonneet puiden mukana. Katselin ympärilleni ja yritin hahmottaa tuttuja kohtia, mutta maisema ei vastannut muistojani. Tiesin olevani oikeassa paikassa, mutta kaikki näytti vieraalta. Vuosikymmenen aikana tutuksi tullut metsä oli muuttunut yhdessä hetkessä tunnistamattomaksi.
Olin haikea. Ymmärrän kyllä, että metsiä hakataan ja puuta tarvitaan moniin tarkoituksiin. Silti tuntui surulliselta katsella paikkaa, jossa olin kulkenut niin monta kertaa ja jonka tunsin niin hyvin. Muistin tutut sienipaikat, varvikot, metsän tuoksun ja sen oman tunnelman, joka juuri siellä oli ollut. Kaikki ne olivat osa minulle rakasta metsämaisemaa.
Katsellessani hakattua aluetta näin jotakin erikoista. Siellä, missä puut olivat aikaisemmin kasvaneet, näin edelleen niiden maidonvalkeat eetterikehot. Ne seisoivat pystyssä samoilla paikoilla, joilta fyysiset puut oli kaadettu ja kuljetettu pois. Näin asian oman henkisten silmieni kautta, enkä osaa sanoa, miten joku toinen olisi saman paikan kokenut. Minulle näky oli hyvin selvä ja samalla haikea.
Jäin miettimään ihmisen suhdetta metsään. Meille metsä on usein niin itsestään selvä osa ympäristöä, ettemme tule ajatelleeksi kuinka monenlaista elämää se ylläpitää. Puiden suojissa elävät linnut, hyönteiset ja monet muut eläimet. Maassa kasvavat sienet ja varvut ja maan alla risteilevät juuret ja sienirihmastot. Kun metsä hakataan, koko elinympäristö muuttuu. Uutta kasvua tulee aikanaan, mutta entisen metsän kaltaiseksi paikka ei muutu hetkessä.
Mieleeni nousi myös ajatus anteeksipyytämisestä. Voisimmeko me ihmiset suhtautua puihin ja muuhun luontoon hieman kunnioittavammin silloinkin, kun niitä joudutaan käyttämään omiin tarpeisiimme? Metsää voidaan hyödyntää ja samalla arvostaa sen elämää ja merkitystä. Joskus olisi hyvä pysähtyä ajattelemaan, mitä olemme ottaneet ja mitä jätämme jälkeemme.
Seisoimme hetken hakkuuaukealla. Ympärillä oli avaraa ja hiljaista, aivan erilaista kuin ennen. Sitten jostakin kuului korpin karhea huuto. Se kantautui yli avoimen maiseman, jossa ennen olivat kohonneet tutut puut.
Lähdimme pois. Metsä kasvaa aikanaan uudelleen, mutta minä en ehkä enää koskaan näe sitä samanlaisena kuin se oli. Ja juuri se teki mieleni haikeaksi.